perjantai 28. toukokuuta 2010

Autotallin perustukset

Menimme tontille katsomaan autotallin sokkelia, mutta paikalta löytyikin vasta valumuotin ulkoreunat. Hommien piti olla valmiina jo ennen viikonloppua, yllättäen, kukaan ei viitsinyt ilmoittaa muuttuneista aikatauluista. No eipä sitten tilata maanantaina sijainnin tarkistusta. Eli maanantaina selvittelemään milloin valu tehdään, jotta saadaan tehtyä tuo sijainnin tarkitus ennen viikonloppua. Ensi viikon viikonloppuna olisi tarkoitus aloittaa autotallin pystytys pienellä talkoo joukolla. Joten turhat viivytykset ei nyt oikein innosta.

Koitin myös selvitellä aikatauluja Helmitalolta koskien seuraavista työvaiheita, jotta osaamme itse suunnitella omia tekemisiämme. Talotoimituksen pitäisi tulla vielä kesäkuun aikana, luultavasti viikolla 25. Lisäksi koitin saada selvyyttä haluamiimme muutoksiin, tämä ei ehkä olekkaan ihan niin järjestelmällistä kuin olimme luulleet. Käytännössä meidän tulee itse sopia muutoksista talolla tekijöiden kanssa ja sitten koordinoida että tulee tehtyä sen mukaan. Hyvitykset muutoksista huomioidaan loppu-laskussa.

2 kommenttia:

  1. Toinen helmitalonrakennuttaja blogeineen ilmoittautuu... jään mielenkiinnolla seuraamaan teidän projektia, vähän jälkijunassa tullaan meillä valmistuminen 12/2010

    VastaaPoista