lauantai 11. syyskuuta 2010

Kiirettä pitää...





Blogin päivityskin on jäänyt vähälle kun vuorokauden tunnit ei tunnu riittävän kaikkeen mitä pitäisi tehdä. Talolla hommat etenee tasaisesti mutta kiireeksi menee, sillä muuttoon on reilu pari viikkoa aikaa. Meillä ei siis vielä muun muassa keittiötä, kylpyhuonetta, wc:tä, takkaa...

Ehkäpä tämä tästä. Laatoittajan on tarkoitus tulla ensi viikolla. Myös keittiön asennus aloitetaan ensi viikolla, ainakin yläkaappien osalta. Alakaappeja emme lattian laatoituksen vuoksi voi vielä asentaa. Muurari tulee reilun viikon kuluttua muuraamaan takan. Maalaustyöt on jo aloitettu ja ne jatkuvat ensi viikolla.

Ainakin sauna on lähes valmis, vain kiuas ja kaide puuttuu. Pieni kömmähdys kävi saunan kanssa kun meille toimitettiin väärä saunan ovi, joka kuitenkin osoittautui varsin sopivaksi, joten se pidettiin. Saunan panelointi vaihdettiin tervalepäksi, jonka vuoksi halusimme tervaleppäkehyksellä olevan oven. Saimme kuitenkin perustoimitukseen kuuluvan kokolasisen tummanharmaan oven, joka paikallaan näyttää varsin kivalta. Säästettiinpä 150€.

Yläkerrassa työt etenee myöskin tasaisesti. Yläkerran pyrimme saamaan loka-marraskuun aikana valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti